Sillä ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta Herran sana pysyy iäti. (1. Piet. 1: 24,25)
Raamattu vertaa ihmiselämää ruohoon ja sen kukkaseen. Aamulla se kukoistaa, illalla lakastuu. Tiedämme tämän todeksi. Ei mikään ole täällä pysyväistä. Näin lokakuun alussa, kun sade hakkaa ikkunaan ja on jo pieni kylmyyskin ulkona, muistan tämän Raamatun kohdan hyvin.
Sydämemme voi lakata sykkimästä silloin, kun emme luulekaan. Ruohon korsien lailla meidätkin korjataan pois. Lokakuun hetkiin kuuluu myös haravointi. Siivoamme ulkona siis jotain kuollutta. Luonto alkaa kuin lepäämään kuoleman kautta. Meidänkin päivämme kuluvat niin kuin varjo ja kohtalomme on kuin ruoholla, mutta sielumme elää iankaikkisesti.
On kaksi olinpaikkaa, joista saamme valita toisen. Meille luvataan Raamatussa iankaikkinen ilo ja riemu taivaassa. (Mark. 16:16) ”Joka uskoo ja kastetaan pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Jeesus on sovinto meidän puolestamme. Hän on verensä vuodattanut taistellessaan syntiemme tähden ja sai aikaan voiton. Ristillä Hän huusi: ”se on täytetty!”. Näin on tapahtunut. Tämä on ilosanoma lokakuun harmaaseen arkeen.
