Minulla on kaksi tytärtä. On ilta ja katson nuorempaa lastani, joka pelkää pimeää. Hän on neljän vanha isänsä oloinen tyttö. No, minä jatkan rukousta sen asian suhteen. Olen tyttärieni huoneessa ja pohdimme yhdessä, mitä voisimme tehdä sille asialle, ettei tarvitsisi pelätä yöllä varjoja ja pimeää. Päätämme laittaa pienen lukulampun kirjahyllyn viereen tuomaan valoa ja poistamaan varjoa. Kerron heille Jumalan rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan ja siitä, että voimme aina rukoilla Jumalaa poistamaan pelon mielestämme. Lohduttavinta ja samalla suurta evankeliumia oli kuitenkin asia, jonka 4 -vuotias sanoi minulle ja äidilleen, vaimolleni: Teidän täytyy lukea sitä Raamattua meille paljon enemmän, kun me emme tunne Jumalaa niin kuin te. Aamen.
Minulla ei ole lapsilleni paljoakaan annettavaa. Voin rukoilla heidän puolestaan, käymme säännöllisesti kirkossa hoitamassa uskoamme ja luemme Raamattua. Toisaalta tarvitseeko minulla paljoa muuta ollakaan? Minä tulen kantamaan lapsiani rukouksissa aina. Heidän puolestaan en voi kulkea kärsimysten läpi tai pettymysten ohi. Heidän kanssaan voin kuitenkin iloita ja iloitsen myös heistä, salaa ja kaikille ilmoittaen.
Hyvä nuori lukija, mitäpä jos minä olisin sinun isäsi? Mitä ajattelisit näistä sanoista ja ajatuksista? Mitä haluaisit kuulla omalta isältäsi? Hienointa mitä olen kuullut oman isäni sanovan minulle on laulu, jonka hän lauloi ollessani nuori. Kun Jumala sanallaan sinutkin loi hän tarkoitti samalla näin: sä arvokas oot, sä osaat ja voit, mä tuollaisna rakastan sua.
Tämän kevään aikana minua on jälleen puhutellut Raamatusta 1. Johanneksen kirje 5. luku ja sen kolmannesta jakeesta: Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.
siunaten, Klasu