Torstai-aamuna työmaalla muistin, että on liikuntapäivä yhteiskoululla ja minullakaan ei olllut tuntia ysien kanssa. Halusin kuitenkin tästä varmistua ja kävelin koulun ja seurakuntatalon välistä kohti koulun puolelle. Kuulin etäisesti huudon HEI ISKÄ ja käännyin katsomaan seurakunnan kerhuoneen ikkunaan, jossa neljä vuotias tyttäreni oli iloisen yllättynyt näkemisestäni pihalla.
Kuulin äänen kaukaa ikkunan läpi. JAtkoin matkaani koululle, mutta en malttanut olla ajattelematta, että näinhän se on Taivaan Isän kanssakin. Hän kyllä kuulee huutomme, vaikka huutaisimme kaukaakin.
Jumala ei koskaan ota etäisyyttä meihin vaan me itse menemme Hänestä kauaksi.
Jossain kohtaa nuorille puhuessani, väitin, että meitä jokaista kiinnostaa oma loppusijoituspaikka. Vaikka me emme uskoisikaan Jumalaan, taivaaseen tai helvettiin niin varmasti kuoleman lähestyessä, jos siitä vain olemme tietoisia, meitä askarruttavat taivasasiat.
Me saamme huutaa Jumalaa ja todella luottaa, että Hän kuulee.
Ole siunattu
t. Klasu
