Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Uskon henkilökohtaiseen kutsumiseen!

30.09.2014, klasunnurkka

Kun luen uutisia hengelliseltä kentältä jään miettimään miten saisimme seurakuntiin ihmisiä. Olisiko kuitenkin niin, että ihminen ei tule lähelle Jumalaa, jos hän ei ole synnintunnossa, mieleltään nöyrä ja köyhä. Ja toki ihmisen pitää saada tulla ja kokea sellainen seurakunta, jossa kirkastetaan Jeesuksen nimeä ja pidetään ”oppi puhtaana”. Mistä voisi sitten tietää, että oppi on puhdasta ja mitä se oikein tarkoittaa? Oppi on puhdasta silloin, kun se on Raamatun mukaista ja puheet on koeteltuja rukouksessa. Ei meidän tarvitse uskoa mitään sellaisenaan vaan meidän tulee rukoilla sanan äärellä ja kysyä Herralta viisautta ymmärtää.

Raamattu aukeaakin aivan eri tavalla, kun luemme sitä rukouksessa. Itse huomaan hengellisiä puheita kuunnellessani, että sisälläni rinnassa tuntuu jännä paine ja levottomuus, kun puhe on tehty omissa nimissä tai puhuja ei mene Raamatun mukaan. Oletko sinä tuntenut samoin? Tai oletko jonkun ihmisen seurassa huomannut olevasi levoton ja etkä viihdy hengellisessä keskustelussa? Kysymyksessä voi hyvin olla henkien erottamisen armolahja. Siinä kohtaa on todella tärkeää vain rukoilla Pyhää Henkeä, että Hän puolustaa ja ohjaa puhujan raiteille.

Niin tuohon henkilökohtaiseen kutsumiseen… Kutsupa naapuri tai ystävä, veli, äiti ja isä joskus kanssasi hengelliseen tilaisuuteen. Teet silloin hyvin.

Siunausta,
Klasu


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *