Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Rikastuttavat ristiriidat

27.01.2015, klasunnurkka

Olimme vaimoni kanssa viime viikonloppuna avioliitto leirillä. Pidimme siellä yhden osion. Aiheenamme oli rikastuttavat ristiriidat. Itse pidän sellaisista seminaarista ja leireistä, joista jää jotain työvälineitä omaan elämään. Halusimme niitä nytkin jakaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että olisimme itse hyviä riitelemään, sitä taitoa tulee vaalia ja siinä kehittyä. Uskon kuitenkin, että avioliittoon on tärkeää antaa työvälineet riitelyäkin varten.

Tässä muutama vinkki:
Älä riitelyssä mene henkilökohtaisuuksiin
Kuuntele puolisoasi, älä hänen puheensa aikana suunnittele omaa puolustustasi
Mykkäkoulu on erittäin voimakasta henkistä väkivaltaa
Vaikeiden riitelyiden keskellä on hyvä ottaa happihyppely, ettei tunteiden keskellä sano jotain mitä ei pitäisi toiselle sanoa
Tunnusta oma vastuusi
Rakentava sopu on hyvä ja tärkeä päämäärä
Ja vielä tuttu sanonta Suomessa: Älä anna auringon laskea riidan ylle

Raamatun lauseina jaan vielä tututkin kohdat: apostolien teot 6 alusta ja Psalmit 133

Siunauksin, Klasu


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *